sanama

P-kirjamuisto

Yhdestoista joulukuuta

Aloitteeni kirjoittaa joka-aamuisia muisteloita ei ole ajallisesti systemaattinen tai suoraviivainen. Se ei ole tarkoitukseni. Tavoitteenani on tutkia mahdollisimman monia kirjaimia muistiinpanoissani. Tarkemmin ottaen tahtoisin tarkastella kuinka teksti muuttuu, jos kirjaimia poistetaan.

Georges Perec kokeili samaa tekniikkaa romaanissaan ”La Disparition”. Perec kirjoitti romaanin ilman ranskan kielen yleisimmin vastaantulevaa e-kirjainta. Suomennoksessa kartetaan a-kirjainta. Kiinnostavaa teoksessa on etenkin kielen vaihtamisessa tapahtuva narratiivisten elementtien muuttuminen. Suomentaja on voinut kirjoittaa paikkojen ja henkilöiden nimityksen e-kirjaimilla mutta samalla joutunut kokeilemaan erilaisia kiertoilmaisuja ranskankielisen tekstin narratiivista. Kuinka paljon itse tarina on muuttunut rajoituksen johdosta? Olen tietoinen, ettei kielet koskaan sovellu suoraan vaihdokseen. Varsinkin runoudessa voi huomata suomennosten (tai miksei myös englanninnosten tai saksannosten) kömpelyyden. Minusta kyseinen aspekti tulee kuitenkin erityisesti esille Perecin kirjassa, luultavasti osittain johtuen ranskan- ja suomenkielen suurista eroista. Jos puhutaan alkukielisen teoksen konservoinnista, voin kuvitella narratiivin pysyneen jokseenkin paremmin kasassa espanjannoksessa kuin suomennoksessa. 

No, miksi edes haluamme noudattaa alkukielisen teoksen mallia, jos se on mahdotonta? Eikö suomennos Perecin teoksesta ole joka tapauksessa oma teoksensa? Kuinka erottaa huono ja parempi suomennos toisistaan? 

Tunnen ajautuvani omituisille harhateille, lanka katoaa. Esimerkin tuli oikeastaan osoittaa vain romaanin kirjoittamisen olevan mahdollista ilman kielen yleisimmin vastaantulevaa kirjainta. Kirjaimia torjuva kielen harjoittaminen antaa myös teksille tietynlaisen esteettisen funktion. Kysymykseni oman tekstini harjoittamiseen kuuluu: kuinka kyseinen funktio muuttuu, kun rajoitettava kirjain vaihdetaan? Miten kieli muuttuu i- tai e-kirjainten ollessa poissa?

Myös erilaiset kombinaatiot olisivat haasteellisuudessaan kiinnostavia. Kuinka moneen kirjaimeen kielen voi supistaa ennen kuin sen harjoittaminen muuttuu mahdottomaksi? Voiko rajoittuneesta kommunikaatiosta havaita uusia mahdollisuuksia?